”Ja he pysyivät apostolien opetuksessa, keskinäisessä yhteydessä, leivän murtamisessa ja rukouksessa”. Apt.2:24
Rukous
Lieneekö mitään muuta niin tärkeää aluetta yksilöiden ja seurakunnan elämässä kuin rukous.
Tällä tarkoitan nimenomaan sitä, miten Jeesus opetti omiansa. Siitä voimme lukea Johanneksen evankeliumin neljännessä luvussa, jossa Jeesus puhui Samarian naiselle ”hengessä ja totuudessa” rukoilemisesta.
Hän mainitsi myös, että Isä Jumala tahtoo juuri tällaisia rukoilijoita.
Miten oppia rukoilemaan, kysyi eräs. Vastaus kuuluu, ”rukoilemalla”
Saatamme helposti kuitata rukouksen lyhyellä aamu-ja iltarukouksella. Muutamalla lauseella ja siinä kaikki. Johtuisiko tämä osaltaan siitä, että hengen elämä meissä on heikentynyt, jopa hiipunut.
Täytyy todeta, että vuosikymmenten saatossa osanottajien määrä on selvästi seurakunnan rukouskokouksissa vähentynyt. Miten lie muutoin uskovan elämässä.
Myös sisältö sanan ja rukouksen illoissa on jättänyt vähän sijaa rukoukselle. Kun muistelen vuosikymmenten taakse, niin rukouskokouksissa sanan osuus jäi lyhyeksi ja rukoukseen mentiin nopeasti. Tämän jälkeen rukouskokoukset muuttuivat sanan ja rukouksen illoiksi, joissa puhe saattoi viedä puolet tarkoitetusta ajasta.
Ja sitten koitti aika, varsinkin osassa seurakunnista, jolloin ylistyslaulut alkoivat viedä valtaosan ajasta ja syödä rukoukselle tarkoitetun ajan.
Tärkeintä tietysti on saada omaan rukouselämään uudistusta. Ei saa katsoa muihin ja sanoa, että kun ei nuo muutkaan niin en minäkään.
Rukouksessa sisin avautuu Herran edessä. Meidän sielumme avaa sydämen portin hengessä rukoilemiseen.
Pyhä Henki muistuttaa meitä niistä asioista, jotka liittyvät omaan elämäämme ja liittää sydämemme myös niihin asioihin, jotka Herra on paikallisseurakunnalleen antanut.
Jos jonkun alueen mainitsisin niin se on lähetystyö. Sen osuus on vähentynyt vähentymistään. Kuitenkin vainiot ovat edelleen tosiasia ja jopa entistä enemmän vaalenneet leikattaviksi.
Pyhä Henki haluaa nostaa meidän sisäiset silmämme katsomaan vainioita niin kotisuomessa kuin ulkokentillä. Vaikka aika on muuttunut, niin Herran tahto on sama.
Seurakunnan vanhimmilla ja työntekijöillä on mahdollisuus edelläkävijöinä innostaa Herran omia rukoilemaan. Sen Pyhä Henki tekee eläväksi ja siitä kumpuaa myös ylistys ja Herran palvonta.
Golgatan kautta, ristin juurelta kohoaa kaikki mikä on Herran edessä suloista. Siinä sydämemme on palavimmillaan rukoilemaan myös rakkaittemme puolesta. Lapsemme ja heidän lapsensa saavat vahvan rukoustuen elämäänsä. Ne, jotka eivät ole uskossa tai ovat uskossaan kylmenneet, Herra pysäyttää ja pelastaa sekä uudistaa.
Tämä kaikki on mahdollista ja meidän käsiemme ulottuvilla.
Nyt meidän tarvitsee vain tukea toinen toistamme ja rohkaista toisiamme rukoukseen ja silloin tuli syttyy elämämme alttarilla.
Jos jonkun alttari on hajonnut tai on korjausta vailla niin nyt on hyvä laittaa se kuntoon.
Voisiko mitään sen suurempaa siunausta välittyä Herran eteen kuin hänen lastensa palava rukouselämä.
Rukoillaan ”alttarimme” palavaksi.
Siunauksia viikonloppuusi,
Pastori Hannu Grönroos
