Vihainen

Vihan määrittelyä

Vihan tunne on yksi voimakkaimpia tunteitamme, usein pelätty ja siksi tukahdutettu.
Tunteita kokonaisuutena voisi kuvata ikään kuin helminauhana, jossa viha on yksi
helmistä rakkauden, ilon ja muitten tunteitten joukossa. Jos tukahdutamme vihan,
myös muut tunteemme vaimenevat ja jos yksi helmi repäistään pois, koko nauha
katkeaa. Tämä ilmentyy sisimmän jäätymisenä, lamaantumisena ja tyhjentymisenä.
Tästä seuraa pitemmällä tähtäimellä tunnekylmyys, missä ihminen on menettänyt
kyvyn kokea ja aistia elämän rikkautta ja monivivahteisuutta. Seurauksena
menetetään yhteys itseensä, toisiin ihmisiin ja Jumalaan.


Viha voi siis olla vihollinen, mutta se on myös voimavara. Se on voimakkaassa
olemuksessaan luomisen, kasvun ja oikeudenmukaisuuden perusta. Lämpimänä se
rakentaa, kylmänä ja polttavana tuhoaa. Viha voi ilmentyä pienenä suutahduksena
tai kokonaisia kansoja tuhovana sotana. Voimakkaassa syleilyssä on vihan
myönteistä puolta, aggressioita. Se ilmenee äidin koko olemuksessa äänestä kehon
asentoon, kun hän puolustaa lastaan.


Aggressio tulee latinan kielen sanasta aggredi ja tarkoittaa eteenpäin menemistä ja
lähestymistä. Se siis vapauttaa muutokseen ja sen vastakohta on sukeutuneisuus ja
kyvyttömyys luoda ja ylläpitää kontakteja. Muutokseen tarvitaan positiivista
energiaa, aggressiota. Rakkaudessa on aggressiota, samoin hyvän ja pahan välisessä
taistelussa.


Kor. Veisu. 8:6-7 Pane minut sinetiksi sydämellesi, sinetiksi käsivarrellesi. Sillä
rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku, on
Herran liekki. Eivät suuret vedet voi rakkautta sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa
upottaa…


Jumalan rakkaudessa ihmistä kohtaan on jotain kokonaisvaltaisen voimakasta.
Rakkaus on kateuteen asti ihmistä halajavaa, joka haluaa täydellisesti omistaa ja
lunastaa ihmisen omakseen. Tuohon tuonelan kiivauteen ja hehkuun kätkeytyy
myös vihan myönteistä puolta, aggressioita. Se on myös vihan tuli, joka polttaa pois
synnin ja kuonan. Niin voimakas on Jumalan rakkaus, että se on kuolemaakin

väkevämpi. Jumala koki vihaa syntiä kohtaan, mutta rakkaudessaan antoi oman
poikansa lunnaiksi, jotta voisi lunastaa ihmisen itselleen.


Hyvin usein meillä on käsitys siitä, että viha on jotakin pahaa ja tuhoavaa. Asia ei ole
kuitenkaan näin. Viha itsessään, kuten kaikki tunteet, on neutraali ja ihmisyyteen
kuuluva asia. Vaaralliseksi viha muuttuu, kun se ilmaistaan väärällä tavalla tai se
jätetään kokonaan ilmaisematta. Tunne itsessään ei siis ole hyvä tai paha, vaan se
miten tunnetta käytetään ja miten se tulee ilmi.

Vihan purkaminen ja kieltomerkki.


Järjellään ajatteleva ihminen, ”järki-ihminen”, on usein tunteita pelkäävä ja
piilotteleva suorittaja, jopa narsisti. Tällaisen ihmisen elämän tavoitteena ovat
varakkuus, asema, kunnia ja maine sekä omien nautinnonhalujen tyydyttäminen.
Pää tarpeena on haluta kaikki heti ja vain itselle. Usein tällaisen suorittajan takana
on alemmuuden tunteita suhteessa toisiin ihmisiin, ja siitä seuraa itsensä
”pönkittämistä”, ylentämistä. Suorittajan käyttäytymisen takana on usein
täydellisyyden tavoittelua ja piilotettua vihaa. Pettymyksistä seuraa itsensä ja
muitten halveksuntaa, jopa suoranaista raivoa.

Vihan kieltäminen


Kielteisiä tunteita, kuten vihaa, on usein vaikea kohdata ja siitä seuraa
jähmettymistä ja todellisuuden kieltämistä. Vihan tunnetta ei haluta tunnistaa
itsessä niinpä se heijastetaan toisiin ihmisiin. Viha voidaan myös tukahduttaa,
muuntaa peittää, pakata, kieltää tai järkeistää. Tämä on siis kaikki tunteen
pakenemista ja sen seurauksena tulee yksinäisyyttä, syyllisyyttä, hermostuneisuutta,
levottomuutta, ahdistusta, loppuun palamista, masennusta apaattisuutta, stressiä,
vieraantumista, lakihenkisyyttä, paniikkioireita, pelkoa tai muita tunteita kätkeviä
tunnetiloja. Jatkuva vihan kieltäminen voi lopulta jäädä tunnetilaksi, joka oirehtii
jatkuvana pahana olona ja tuhoavana käyttäytymismallina ja lopulta kehittyy
synniksi.


Kauan kestänyt viha voi muuttua kylmyydeksi, joka tuhoavuudessaan toisia
vahingoittaa myös itseä ja avaa lopulta portit demonisuudelle, pimeiden voimien
läsnäololle. Tällöin ilmiö saa nimen: demoninen viha. Sen huono hedelmä on
kuolema, joka puolestaan on siis elämän vastakohta. Demonisoitunut viha tappaa ja

tuhoaa. Jeesus puhuu tästä Raamatussa, kuinka vihollinen on tullut tappamaan ja
tuhoamaan, mutta Jeesus on tullut, että meillä olisi yltäkylläisyys ja elämä.
Vihollisen taktiikka on tavalla tai toisella pyrkiä tuhoamaan ihminen. Hidasta
kuolemaa on myös tunteiden korvaaminen huumeilla, alkoholilla ja muilla
pikapiristäjillä. Tunnetta voi myös paeta epätodelliseen haavemaailmaan ja kieltää
todellisuuden mielikuvituksen voimin.


Tunteiden kieltäminen ei johda hyvään. Tällöin ihminen ei ole aito ja rehellinen
itselleen, eikä muille. Tästä seuraa itsensä kadottamista, päämäärättömyyttä.
Totuus vaihtuu valheeseen. Loukatun ihmisen rehellinen terve tunne on suuttumus.
Jos tunne kielletään, se muuttuu kaunaksi ja kaunainen puolestaan alkaa vääristellä
totuutta, koska tunteita on loukattu. Suuren menetyksen kokeneen ihmisen aito
rehellinen tunne on kokea surua. Kun se kielletään ja tämä kieltäminen pitkittyy,
seuraa masennus, sairaudet ja katkeruus.


Ihminen on kokonaisuus: henki, sielu ja ruumis. Tunnetilan lukot heijastuvat myös
kehossamme. Kehomme varastoi ilmaisematta jääneet tunteet,
tiedostamattomatkin. Tunteet voivat jäädä ”elämään omiin maailmoihinsa” ja tämä
koetaan fyysisesti tyhjyyden tai raskauden tunteena. Kehoon siirtynyt paha olo, voi
ilmentyä tunteena, että on ”pala kurkussa”, ”jomotus hartioissa”, kiputilat jaloissa
tai käsissä. Viha ilmenee usein pään ja niskan särkyinä, hampaitten narskutteluna
öisin tai kehon lamaantumisena vaativissa tilanteissa. Seksuaalisuuden alueen
ahdistukset ja tunnelmat kipuilevat jäykässä lantiossa.


Viha on myös hyvin kehollinen ja tarttuva tunne. Sen voi ikään kuin aistia
ilmapiirissä. Sitä ei voi kieltää tai teeskennellä jotain muuta, koska se näkyy eleissä,
ilmeissä ja käyttäytymisessä.


Viha voi myös kääntyä itseen päin, itsevihaksi. Tällaisessa tilassa on vaikea antaa
anteeksi itselle ja muille. Anteeksiantoa on myös vaikea vastaanottaa. Armo kuuluu
muille, ei minulle. Itseään vihaava ei hyväksy itseään, paremminkin etsii vikoja
itsestään ja vähättelee kykyjään. Itsevihaan liittyy kuitenkin paljon ylpeyttä. Hän
kokee väärää syyllisyyttä ja häpeää. Todellinen nöyryys on hukassa.


Huonommuuden tunteet estävät kokemasta itseään tasavertaiseksi muitten kanssa:
Hän on joko ylä- tai alapuolella muita tai jopa Jumalaa suurempi. Itsevihaan liittyy
myös pyrkimys täydellisyyteen, perfektionismiin. Virheitä tai epäonnistumista on
vaikea sallia ja hyväksyä. Armoa itselleen on vaikea antaa, joten asetun lain alle.

Tämän myötä ei ole todellista lepoa, vaan jatkuva suorittamisen paine. Käytös on
kontrolloivaa, kateellista ja vertailevaa jopa moralististakin. Murhe ja huoli painavat
mieltä. Ylpeään asenteeseen kietoutuu selittely ja järkeily omien ongelmien
syntymisessä. Itseviha ilmenee monin peitetyin tavoin. Halveksimme itseämme, kun
puhumme itsellemme tai itsestämme kielteisesti. Se on turhaa syyllisyyden
kantamista, itsensä soimaamista epäonnistumisista, vertailemista ja menneiden
asioiden muistelemista.


Nöyryys puolestaan on hengellinen tila, jossa nähdään omat synnit, kadutaan ja
tehdään parannusta. Niitä ei jäädä muistelemaan. Nöyrä hyväksyy
epätäydellisyytensä ja virheensä, ymmärtäen Jumalan teot ja kutsun. Nöyrä kykenee
vastaanottamaan armon ja siunauksen, antamaan ja vastaanottamaan.
Raamatun suhde vihaan.

Adam ja Eva paratiisissa sekä käärme heidän keskellään.
Paratiisi oli alun perin tarkoitettu Adamille ja Evalle.


Luomisen alkuaikoina, Paratiisissa ihminen eli avoimessa yhteydessä Jumalan
kanssa. Tuolloin ei ollut mitään erottavia väliseiniä. Kaikki oli avointa ja paljastettua,
puhdasta ja pyhää. Tunteet olivat aitoja ja rehellisiä, niitä ei ollut opittu
vääristelemään tai vaientamaan. Aatamin ja Eevan sisimmässä kuului omatunnon
ääni, Jumalan ääni. Se oli puhdas ja toimi moitteettomasti.


Alun perin Jumala tarkoitti, että Ihminen voi reagoida intuitiivisesti, rehellisesti ja
omantunnon mukaisesti, eikä niiden välillä olisi ristiriitaa. Tiedämme, että vihollinen
kavaluudessaan petti ihmisen ja synti on hämärtänyt kykymme tietää ja tuntea
sisäsyntyisesti ja puhtaasti. Tähän alkuperäiseen yhteyteen Jumala meitä kutsuu
Jeesuksen Kristuksen kautta. Isän tahto on eheyttää ja parantaa synnin rikkoma
sisimpämme niin, että meillä on yhteys Isään ja sitä kautta myös itseemme ja
lähimmäisiimme totuudessa.


Moos.1:27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi;
mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
Ef.4:25 Pankaa sen tähden pois valhe ja puhukaa totta kukin lähimmäisensä kanssa,
sillä me olemme toinen toisemme jäseniä.26. Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö.
”Älkää antako auringon laskea vihanne yli, 27. älkää antako perkeleelle sijaa.
Jumala on luonut kaikki tunteet ja hän tuntee kaikkia tunteita. Jumalakin suuttuu.
Hän tuntee vihaa syntiä kohtaan. Hän on oikeudenmukainen Jumala, joka Raamatun
mukaan vihaa vääryyttä ja hylkäämistä.

Jes.59:15 ”…Kaiken tämän Herra näki ja se oli hänen silmissään paha: maassa ei
vallinnut oikeus. Hän näki, ettei siellä ollut ketään, joka olisi puuttunut asiaan, ja hän
ihmetteli sitä. Niin hän päätti ryhtyä siihen itse, omin käsin, ja oikeus oli hänen
tukenaan… Hän maksaa kaikille heidän tekojensa mukaan, vihastuu vastustajilleen,
kostaa vihollisilleen.

Raamattu siis jopa kehottaa vihastumaan! Se tulee ilmaista, mutta oikealla tavalla
ilman syntiä. Vihan tunnetta ei pidä ”pantata” sisimpään, vaan tuoda se esille heti,
jotta se ei jää sisimpään kehittämään kaunan ja koston ajatuksia. Kun se on tuotu
esille ja valoon ja sovittu, vihollinen ei saa siitä otetta ja pysymme totuudessa ja
valkeudessa. Katkeruuden juurien syntyminen estyy, kun tunnistamme tunteemme
ja kerromme jos lähimmäinen on meitä loukannut. Raamattu puhuu siitä, kuinka
meidän tulee heti sopia veljemme kanssa, jos hän rikkoo sinua vastaan. (Luuk.12:58)
Jos viha patoutuu sisimpään ja se ilmenee kostonhaluna tai pahuudesta käsin, se on
jo muodostunut synnilliseksi pesäkkeeksi, jossa vihollisen voimat vaikuttavat.


Ps.97:10 Te, jotka Herraa rakastatte, vihatkaa pahaa.


Viha on oikeutettua, kun näemme tai koemme pahuutta tai vääryyttä. Jeesuksen
tavassa toimia ilmeni positiivista aggressiota, kun hän puuttui vääryyteen. Hän ei
salannut tunnettaan tai paennut hankalista tilanteista, vaan meni niitä kohti ja sai
aikaan muutosta koko yhteiskunnassa. Jumalallinen vanhurskas viha on tervettä
kykyä ja halua säilyttää elämää. Sitä tarvitaan heikompien puolustamisessa. Jeesus
ilmaisi vanhurskasta vihaa kaataessaan rahanvaihtajien pöydät tai puolustaessaan
syntistä naista, kun fariseukset koettivat kivittää hänet.


Jatkuva tunteiden kieltäminen johtaa lopulta paatumiseen ja penseyteen. Jumala
moitti tästä Laodikean seurakuntaa.


Ilm.3:15-16 ”Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä kuuma. Kunpa olisitkin
kylmä tai kuuma! Mutta sinä olet haalea, et kuuma etkä kylmä ja siksi minä
oksennan sinut suustani.

Valkeudessa vaeltaminen


1.Joh.1 :7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hän on valkeudessa, niin
meillä on yhteys keskenämme ja Jeesuksen Kristuksen hänen poikansa veri puhdistaa
meidät kaikesta synnistä.


Matt.5:43-44 ”Te olette kuulleet sanotuksi: Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa
vihollistasi”, mutta minä sanon: Rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden
puolesta, jotka teitä vainoavat.


Vihollisen rakastaminen ja vihan ja vainon kohteena oleminen, kuuluu kristityn
elämään. On kansoja, jotka elävät jatkuvan vainon alla, Jeesuksen tähden. Miten
kestää siinä? Tähän tarvitaan elämistä läheisessä suhteessa Taivaalliseen Isään.
Suhteessa häneen saamme Pyhän Hengen yliluonnollisen voiman kestää
koettelemuksissa. Vihan kohteena olemisessa on tärkeää luovuttaa vihaajansa
Jumalan käsiin ja luottaa siihen, että Herra on vanhurskas tuomari, joka ottaa
tilanteen hallintaansa omalla ajallaan ja tavallaan. Nämä ovat Kristuksen kärsimyksiä
myös meidän elämässämme ja kun niistä pääsemme läpi, on tuleva voitot ja
siunaukset elämäämme ja paljon laajemmallekin. Jatkuva pitkäkestoinen vihan
kohteena oleminen on myös traumatisoivaa, johon tarvitaan ulkopuolista apua.


Matkalla valkeuteen ja siinä vaeltamisessa tarvitsemme Jumalalle antautumista ja
sitä, että hän saa luvan parantaa haavojamme ja tätä kautta muutos saavutetaan.
Usein tie muutokseen kulkee jonkinlaisen katastrofin kautta, joka pysäyttää ja sen
myötä uusi suunta aukeaa. Ihminen on alttiimpi muuttumaan, jos hän saa kokea
tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi paheksunnan ja moralisoinnin sijasta ja jos hän
oppii pitämään puoliaan.

Ehyt ihminen ilmaisee aggressiivisuuttaan lämpimällä terveellä tavalla osoittaen,
että hänen rajansa ovat kunnossa. Niiden avulla hän säätelee etäisyyttä ja
läheisyyttä toisiin ja tunnistaa itsensä muitten joukosta erilliseksi persoonaksi.
Positiivinen aggressio puolustaa itseään ja rajojaan. Se on tiukkuutta, jämäkkyyttä ja
vaikuttavuutta. Minän rajat suojaavat ja säätelevät läheisyyttä ja etäisyyttä sekä
psyykkisellä, että fyysisellä tasolla. Esim. jos vieras ylittää rajamme, jos hän kyselee
intiimejä asioitamme tai fyysisesti loukkaa rajoja koskettelemalla liian tuttavallisesti.
Monesti vihaa tai suuttumusta on vaikea ilmaista, koska taustalla piilee pelko, ettei
sen jälkeen ole enää hyväksytty. Lapsena sisäistetty ”kiltin tytön” –malli opetti

käyttäytymään tietyllä tavalla. Siinä ei ollut sijaa kiukuttelulle ja mielensä
osoittamiselle. Omien rajojen löytymisen opettelu alkaakin hyvin pienestä. Siitä, että
opettelee sanomaan EI. Jos tämä tuottaa vaikeuksia, on vaikeaa sanoa aidosti myös
KYLLÄ. Tämän jälkeen voi opetella sanomaan mielipiteitään, sen sijaan, että on aina
hiljaa. Itsensä ilmaisemiseen liittyy vähitellen uskallus kertoa omista toiveista,
peloista ja tarpeista. Tätä kutsutaan NÄKYVÄKSI TULEMISEKSI, ITSENSÄ
LÖYTÄMISEKSI JA TILAN OTTAMISEKSI!


Luovuus on sisäisen maailman näkyväksi tulemista. Siinä on aina ripaus aggressioita,
samoin asioitten viemistä päätökseen. Taiteilija tarvitsee aggressiota tunteen
tuottamisessa kuvaksi, jopa viikkosiivous sujuu helpommin päättäväisyydessä ja
voimassa.


Tunteiden ilmaisussa tasapainoinen ihminen ei hyökkää, mutta suojelee itseään
tarpeen tullen. Itsenäinen ihminen on sisäisesti ohjautuva ja ajatteleva ja kykenevä
vastaamaan omasta elämästään ja tunteistaan. Ulkoa ohjautuva puolestaan uskoo,
että on voimaton oman elämänsä suhteen. Vastuu on yhteiskunnalla, vanhemmilla,
Jumalalla tai jollakulla muulla, kuin itsellä.


Tunteiden ilmaisemista ja käsittelemistä on tarpeellista alkaa opetella ja lapsesta
alkaen. Aikuinen on se, joka tunnistaa ja nimeää tunteita lapselle. Aikuisen tehtävä
on myös kestää lapsen tunnetiloja reagoimatta niihin omista tunteistaan käsin.
Vanhemman tehtävä on lohduttaa ja rohkaista. Lastemme puolesta emme voi elää,
mutta voimme jakaa heidän taakkojaan, kunhan annamme heille mahdollisuuden
kohdata myös pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Annamme tilan tunteille, emmekä
aikuisina tukahduta tai estä lapsen tai nuoren tunteita. Kasvussa aikuisuuteen
heidän tulee oppia sietämään negatiivisia tunnetiloja, muuten heistä tulee
impulsiivisia ja luovuttajia. Lapsen ja nuoren tulee siis saada surra, masentua, vihata
ja jopa tuhota elämänsä, jos he aikuisina niin tahtova tehdä.
Tunteitten ilmaisemisessa on kaksi puolta: oikeus ilmaista niitä, mutta niillä ei saa
vahingoittaa muita. Tulee siis löytää tapa ilmaista niitä rakentavasti. Yritys välttää,
kieltää tai vähätellä vihaa ei saa sitä häviämään. Välillä oikeutettukin viha on
mahdotonta purkaa tai se ei ole viisasta, itse kohteeseen.

Tapoja vihan purkamiseen:

  • Kirjeen kirjoittaminen.
  • Keholliset purkautumistavat.
  • Ulkopuolinen apu. Keskustelu, sielunhoito, terapia.
  • Erilaiset harrastukset mistä olet kiinnostunut.

Siunaten Jouni

Lue seuraavaksi

Jätä kommentti