Elämän kärsimykset ja koettelemukset

Tervehdys rakkaat ystäväni

Heti alkuun haluan kiittää kaikkia esirukouksista haastavan elämäntilanteeni puolesta.

Ne rukoukset ovat kantaneet minua ylös ahdingostani. Sydämellinen kiitos kaikille!  

Elämä koettelee meitä kaikkia. Joskus aivan äärimmilleen sietokynnyksen ylikin, mutta Jumala Ei hylkää meistä ketään. Kun elämä lyö päin kasvoja, niin toivokin häviää. Tunne on lopullinen ja loputon. Onko tuttua?

Juuri silloin Hän kutsuu meitä lähelleen, tavalla tai toisella, turvaan iankaikkisuus näkökulmasta. Näiden koulujen kautta Sana alkaa muuttua lihaksi ja todellisuudeksi uskon kautta elämässämme. Usko on lahja, jonka Jumala antaa lapsilleen. Hän pitää kiinni vaikka meidän voimamme ehtyy. Minä päästin jo irti tuskassani, mutta Jumala ei päästänyt irti minusta. Hän on uskollinen loppuun asti, kun omat voimamme loppuvat.

On eri asia ymmärtää kärsimyksen teoriaa ja kokea elämän pimeätkin laaksot kutsumuksemme mukaisesti. Armo on se, joka kasvaa elämän pimeissä laaksoissa ja joka synnyttää hedelmää ajallaan elämässämme, myös läheisiämme varten.

Koettelemukset tulevat yllättäen ja muistuttavat meitä kuolevaisuudestamme. Oma vahvuutemme riisutaan meistä pois. Kun meistä tulee heikkoja, niin Jumalan voima voi asettua tyhjään astiaan ja me Hänen käyttöönsä ilman ehtoja. Silloin alkaa tapahtua ihmeitä, joita niin janoamme. Hinta näihin ihmeisiin on kallis, se maksaa koko elämän.

Raamattu sanoo 365 kertaa: ”Älä pelkää”. Jumala vie meidät tässä ajassa sellaisten tulien läpi, jossa pelko joutuu väistymään. Sinusta tulee silloin peloton, eli Rohkea.

Me annamme Hannun, Maijan, Tarjan, Sallan ja Matin kanssa kaikkemme, jotta Sinä pääset näiden tulien läpi. Silloin palaa kaikki vanha pois, ja pääset kiinni Jumalan antamaan kutsuun, jossa sinun kauttasi Hän itse saa osoittaa koko voimansa. Se voima tulee näkymään hedelmänä, se voima herättää kuolleista eläviä!

Sydämellinen kiitos mukanaolostasi tässä Jumalan työssä!

Sinua kantaen rukouksin ja siunaten,

Jouni Anttila,

Puh. 0400 552 621

Jouni.Anttila@krtp.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *