Sain viettää jo viidennen kesälomajaksoni kesämökillämme Kouvolassa. Aiemmin olen kirjoittanut blogissani rammasta sorsasta, jolle annoimme nimeksi Saima. Saima on ollut jo vuosia poissa tuttavapiiristämme, mutta Luoja on suonut uuden tuttavuuden. Se on pikkulintu, jolle emme ole vielä antaneet nimeä, sillä ystävyytemme on vasta kehittymisvaiheessa. Silti koen tarvetta kirjoittaa siitä. Tähän antaa minulle oikeutuksen itse Jeesus,…
Lue lisääElettiin 1970-luvun loppua, jolloin oli hengellisen herätyksen aika. Ollessani helluntaiherätyksen kesäjuhlassa Hämeenlinnassa 1977 olin majoittuneena saarnaystäväni Alpo Rengon kanssa eräiden uskonystävien kodissa. Alpo alkoi kertoa, kuinka Pohjanmaalla tapahtui ihmeellisiä asioita. Niilo Yli-Vainio, eläkkeellä oleva saarnaaja, oli ollut lepäilemässä Australiassa ja kokenut siellä Herran väkevän kosketuksen. Kun hän oli puhunut sikäläisessä suomalaisten helluntailaisten kokouksessa ja rukoillut…
Lue lisääJa Jaakob jäi yksinänsä toiselle puolelle. Silloin painiskeli hänen kanssaan muuan mies päivän koittoon saakka… Ja mies sanoi: ’’Päästä minut, sillä päivä koittaa.’’ Mutta Jaakob vastasi: ’’En päästä sinua, ellet siunaa minua.’’ Ja hän (Jumala) sanoi hänelle: ’’Mikä sinun nimesi on?’’ Hän vastasi: ’’Jaakob.’’ Silloin hän sanoi: ’’Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel,…
Lue lisääProfeetta nimeltä Reino ’’Ja taidolliset loistavat, niin kuin taivaanvahvuus loistaa ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niin kuin tähdet aina ja iankaikkisesti.’’ –Daniel 12.3 Elettiin 1970-luvun alkuhetkiä. olin vasta tullut uskoon. Evankelioimisinto meillä Porin uskovaisilla nuorilla oli valtava. Me nuoret koimme, että kun Porissa oli kesäisin suuri kansainvälinen jazztapahtuma, niin erityisesti silloin seurakunnan pitäisi lähteä…
Lue lisääVierailin hiljattain pyynnöstä Kauniaisten sotavammasairaalassa tapaamassa erästä veljeä, joka oli siellä hoidossa kehon vasemmanpuolisen halvauksen takia. Tämä uskonveli oli pyhittänyt koko elämänsä Herran palvelemiseen siitä hetkestä alkaen, kun oli kirjaimellisesti pelastunut tulesta. Hän nimittäin pelastautui viime hetkellä rakennuksesta, jonka tuli tuhosi. Kuoleman jo ollessa silmien edessä tuo veli kääntyi Herran puoleen huutaen häntä avukseen. Jumalan…
Lue lisääOlkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli. Fil.3:15 ’’Eteenpäin on elävän mieli’’ Näin meille kertoo vanha suomalainen sananparsi. Jumalan lapselle sen tulisi olla itsestäänselvyys. Minkään seikan ei tulisi olla jarruttamassa eteenpäin käymisen kulkua – kilvoittelussa. Paavali kirjotti Filippiläisille: ’’Yhden minä teen. Unhottaen sen mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä…
Lue lisää’’Katsokaa, kuinka suuri Hän on.’’ (Hebr.7:4) Kun nyt suuntaamme katseemme tähän vuoteen, niin Jumalan suunnitelmaan kuuluu elämäämme nähden se, että Jeesus Kristus meissä kasvaa yhä suuremmaksi. Saatat kysyä, miten se on mahdollista. Jumalalle on kaikki mahdollista. Tätä kasvua ei estä meidän inhimillinen vajavuutemme. Tosiasia on, ettei kukaan meistä ole täydellinen, emmekä tässä ajassa voi kasvaa…
Lue lisää’’Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.’’ ( Mark. 15:16). Kuinka toivoisimmekaan uuteen päivään noustessamme, että uutiset jotka eteemme saatetaan lehtien, radion ja television välittäminä, alkaisivat myönteisillä asioilla. Mutta usein joudumme kerta toisensa jälkeen toteamaan, että ne pitävät sisällään asioita, jotka ovat kuin synkkiä pilviä elämämme yllä. Lähes ainoat uutiset, jotka saavat aikaan hyvän…
Lue lisääOletko kristitty lähimmäinen tietoinen, että televisioon on viime kesänä ilmestynyt ilmaiskanaville ohjelma, jossa ennustajat tarjoavat palveluksiaan? Ohjelman otsikko on ’’ennustaja-tv’’. Eräs heistä esitteli itsensä mainiten, että hän on spiritual pastori, koulutuksensa Amerikassa saanut henkiparantaja. Sen lisäksi hän mainitsi, että hän tuo hyviä viestejä ihmisille henkimaailmasta. Kipsienkeli oli hänen vierellään symbolina vielä vakuuttamassa, kuinka hyvästä asiasta…
Lue lisää’’Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa.’’ (Kol.4:13) Luotammeko me Jumalan sanaan? Se julistaa meille Paavalin suulla, että voimme elää elämämme niin, että kaikki se mitä meidän elämäämme on tarkoitettu elettäväksi ja suoritettavaksi – olipasitten kyse ajallisesta tai hengellisestä – on mahdollista toteuttaa Jeesuksen Kristuksen avulla. Ei ole niin korkeita vaikeuksien vuoria ja niin pimeitä…
Lue lisää