isän käsi ja lapsen käsi.

Kaikilla on mahdollisuus korjaavaan kokemukseen vaikean isäsuhteen takia, joka voi heijastua
myös parisuhteeseen. Isäsuhteen merkitys voi olla lapselle suurempi kuin äitisuhteen, koska isä
on perheen pää ja auktoriteetti, ja siten kantaa suurempaa vastuuta koko perheen
hyvinvoinnista.

Isänrakkautta ilman jäänyt lapsi ei välttämättä ymmärrä ansaitsevansa hyvää kohtelua.
Arvottomuuden kokemus johtaa huonoon itsetuntoon, takertumiseen parisuhteessa tai vaikeutena
sitoutua aikuisuudessa.

  • Isät voivat jyrätä keskusteluja lasten kanssa puhumalla enemmän itsestään kuin lapsesta.
  • Lapsi kokee olevansa näkymätön, jos ei saa tulla kuulluksi ja näkyväksi.
  • Lapsi tarvitsee tulla kuulluksi omana itsenään.
  • Lapsi tarvitsee tulla ymmärretyksi omana itsenään.
  • Lapsi tarvitsee tukea.
  • Lapsi tarvitsee kannustusta.
  • Lapsi tarvitsee kehua.
  • Lapsi tarvitsee lohdutusta.
  • Lapsi tarvitsee huolenpitoa.
  • Lapsi tarvitsee olla kiinnostuksen kohteena ja kuulla, että ”Mitä Sinulle kuuluu, miten sinä
    voit?”

Lapset ovat herkkyydeltään erilaisia ja tarvitsevat tulla kohdatuksi persoonallisesti. Lapselle
oleellisinta isäsuhteessa on merkityksellisyyden kokeminen. Se voi johtaa merkityksellisyyden
kokemiseen myöhemmin parisuhteessa, työelämässä ja sosiaalisessa kanssakäymisessä.


Merkityksellisyyden kokemusta vaille jäänyt ihminen kulkee maailmassa janoisena ja nälkäisenä,
jotta tulisi nähdyksi ja halutuksi. Ihminen voi hakea ja kaivata turvaa, mutta samaan aikaan hänellä
voi olla vaikeuksia sitoutua ja luottaa hyväänkään kumppaniin. Huono itsetunto voi johtaa jopa
uskottomuuteen parisuhteessa.

Omat traumat ovat tärkeä oppia sanoittamaan

Kokemus näkymättömyydestä saa ihmisen kokemaan arvottomuutta. Ilman isän rakkautta ei
välttämättä ymmärrä aikuisenakaan ansaitsevansa hyvää kohtelua ja olevansa rakastamisen
arvoinen. Kaikilla meillä on haavoja ja traumoja, arkoja alueita sielussamme, joihin helposti sattuu.
Se saa meidät nopeasti yli- tai alireagoimaan tilanteessa äkkipikaisesti ei toivotulla tavalla
(pamahdamme tai jähmetymme). Tässä kohtaa on tärkeää tiedostaa itse tilanne ja sanoittaa asiaa
itselle, terapeutille tai kumppanille. Esim. Hei, suutun tietyissä tilanteissa, koska tuntuu, ettei minua
kuulla. Tai menen hiljaiseksi, koska tilanne muistuttaa minua aiemmasta vaikeasta kokemuksestani.

Kun kertoo toiselle haavoistaan, murtumistaan ja epävarmuuksistaan, tekee se suhteesta
luottamuksen arvoisen ja erottaa sen muista ihmissuhteista. Parisuhteessa on tärkeää tehdä itsensä
helppolukuiseksi toiselle. Se onnistuu kertomalla toiselle eri tilanteissa, mikä minua pelottaa tai
nolottaa, mistä pidän ja mistä suutun.

Milloin kannattaa luovuttaa isän suhteen?

Vaikeaa isäsuhdetta on mahdollista korjata vielä aikuisena. Aina ei ole kuitenkaan pakko. Jos isän
kanssa ei pysty muodostamaan kunnioittavaa puheyhteyttä, ei sitä tarvitse loputtomiin yrittää. Siinä
vaiheessa, kun vanhempi toistuvasti satuttaa, ei ole myöskään mitään syytä etsiä ymmärrystä ja
yhteyttä. Silloin kannattaa pitää isäänsä tervettä etäisyyttä ja puhua vain tietyistä aihepiireistä. On
opittava, että meillä on oikeus vetää rajat niiden asioiden ympärille, jotka satuttavat.

Ilman isän hyväksyntääkin voi siis päästä elämässä eteenpäin. Se vaatii kuitenkin sen, että ottaa
selvää, millaisesta taustasta on itse tullut. Oman kasvuympäristön ymmärtäminen ei tarkoita, että
hyväksyy vanhemmalta huonon kohtelun.

Aikuisen tehtävänä olisi tiedostaa, mistä on itse jäänyt lapsena paitsi. Ja ymmärtää, että oman
vanhemman psyyke ja mieli ovat nekin kolhiintuneita, säröillä ja elämän muokkaamia. Kun tiedostaa
oman vanhempansa taustan, tajuaa, ettei ole itse syyllinen hänen käytökseensä. Lapsi ei ole
häiriintynyt ja huono, vaan häiritty ja toivottavasti ymmärtää, että vanhempi ei vain pystynyt
parempaan.

Monesti isän käytös johtuu tämän omista, käsittelemättömistä traumoista. Kun on käynyt terapiassa
ja oivaltanut, että isä on projisoinut omia ratkaisemattomia ongelmiaan lapseen, se on auttanut
ymmärtämään, että meillä on oikeus puolustaa itseämme ja sanoa isälleen: et voi puhua minulle
noin, minä en ole tehnyt mitään väärää.

Me kehumme lapsiamme aivan liian vähän

Jos lapsi on joutunut kantamaan liian suuren vastuun perheessä, hän ei välttämättä aikuisenakaan
opi pyytämään apua. Silloin lapsesta kehittyy yksin pärjäävä suorittaja, mikä on meille suomalaisille
hyvin tuttua. Se voi heijastua myöhemmin elämässä parisuhteisiin ja työelämään (burniksena)

Me kehumme lapsiamme aivan liian vähän ja usein vääristä asioista, kuten suorituksista ja
itsenäisyydestä eli siitä, ettei hän tarvitse keneltäkään apua. Se on myrkyllistä. Oikeasti jokaisen
pitäisi saada tuntea olevansa arvokas sellaisenaan ja voida kertoa tarpeistaan sekä tunteistaan,
mutta myös kuulla toistuvasti: vau, hienoa että olet isän oma ja rakas meille. Kaikilla on
mahdollisuus elää korjaavia kokemuksia, joko terapiassa tai muissa läheisissä ihmissuhteissa ja
uskovien yhteydessä

Moni isä osaa ottaa lapsensa nykyään entistä paremmin huomioon, koska he ovat aiempaa
tiedostavampia sekä lapsen tarpeista että omista haavoistaan. Näemme koko ajan yhä enemmän
lämpimiä, läsnä olevia ja kannustavia isiä. Heitä on myös aina ollut.

Jouni Anttila,
ratkaisukeskeinen terapeutti/kouluttaja

Lue seuraavaksi

Jätä kommentti