Nainen vuoren huipulla.

Omatunto

Yleensä omalla tunnolla tarkoitetaan sitä, mikä auttaa ihmistä erottamaan oikean ja väärän. Kokemuksesta tiedämme, ettei omatunto toimi kaikilla samalla tavalla, vaan se voi antaa joissakin asioissa jopa päinvastaisen ohjeen. Kristillisissä piireissä sanotaan, että omatunto on Jumalan ääni ihmisessä. Niinhän sen tulisikin ensisijaisesti olla. Omantunnon ääntä ohjaavat myös monet muut lähteet, kuten kulttuuri, ympäristö, yhteisön tavat, uskomukset, suku, kaverit, yleinen mielipide, media, erilaiset arvot ja aatteet.

Jumalankin ääni kuullaan eritavoin riippuen siitä, millainen vaikutusvalta edellä mainituilla asioilla on. Kristillisestä näkökulmasta tärkeää on, miten Raamattua tulkitaan tai minkä verran Raamatun opetukset ovat saaneet sijaa ihmisen ajatus ja arvomaailmassa.

Omatuntoa voidaan pitää jonkinlaisena syyllisyyden mittarina, joka reagoi oman ja ympäristön arvomaailman pohjalta. Ihminen voi kokea, että omatunto soimaa tai kolkuttaa. Omatunto voi olla hyvä tai huono, liittyen erilaisiin asioihin ja tilanteisiin. Ne ovat kannanottoja omaan syyllisyyteen tai syyttömyyteen. Kun toimimme oikein tai elämme anteeksiantamuksessa, on se kuin unilääkettä nukkumaan mennessä; ”Hyvä omatunto on paras päänalunen,” sanotaan.

Omatunto voi olla hyvinkin herkkä tai paatunut. Joskus tuntuu, että se ei reagoi yhtään mihinkään, eikä mikään tunnu olevan väärin. Tavallisin ongelma lienee kuitenkin se, että omatunto on yliherkkä ja se on virittynyt väärän syyllisyyden palvelukseen. Eli kun omatunto syyttää, se ei automaattisesti puhu täyttä totta syyllisyydestä tai ei totta ollenkaan.

Varsinkin lapsuudessa omatunto voidaan virittää syyllistymään lähes mistä tahansa, joko Jumalan nimissä tai auktoriteetin painostuksessa. Yliherkkä lapsen omatunto kasvaa aikuisena sairaaksi ja omaksitunnoksi, joka tuottaa jatkuvasti lisää sairasta syyllisyyttä. Ihminen uskoo lähes jatkuvasti tekevänsä jotakin väärin tai ainakin pelkää tekevänsä. Tarvitaan perusteellista oikaisuhoitoa, jotta väärin syyttävä ääni saadaan vaikenemaan ja tervehtymään. Ei ole yhdentekevää, mihin arvoihin, millaiseen Jumalakuvaan ja millaiseen totuuteen omatunto ankkuroituu. Ankkuripaikkaa voi tarvittaessa vaihtaa uuteen totuuteen.

UT:ssa sana sydän=kardia, merkitsee omaatuntoa (Apt 2:23, 1 joh 3:20, Luuk 12:57).

Raamattu ja omatunto: Kaikilla ihmisillä on omatunto (Room12:15). Omatunto ei ole erehtymätön, ”Jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi, kuin meidän sydämemme (1 Joh. 3:20). Omatunto voidaan turmella (Mark 3:5, Room 13:5). Hyvä omatunto on lähtöisin Jumalasta (Hebr 9:9). Elävä usko ja hyvä omatunto kuuluvat yhteen (1 Tim 1:9).

Yliminä

Yleisesti on uskottu, että yliminä ja omatunto ovat sama asia, mutta näin ei ole. Tämän erehdyksen seuraukset ovat arvaamattomat. Freudilainen käsitys yliminästä ei ota huomioon ihmisen koko kehitystä lapsesta aikuiseksi. Psykoanalyysi on kuitenkin oikaissut tätä epäkohtaa. Omatunto on hengellinen käsite, mutta sitä ei saa rajoittaa vain hengelliseksi elimeksi, koska se toimii myös psyykkisellä ja jopa ruumiillisella alueella. Vapautettu omatunto auttaa meitä minuuden löytämisessä ja kehittämisessä. Kasvu ja kypsyminen merkitsevät vapautumista lapsuuden vaiheista ja irtautumista entisistä auktoriteeteista ja ideologioista. Se merkitsee uskallusta alkaa elää.

Itsetunto vaurioituu. Elämä on taakka ja täynnä uhkaa.  

Terve omatunto vapauttaa ihmisen sellaisesta sielun yliminän ”ohjelmoinnista”, joka esti itsenäistymisen ja epäsi vapauden valita joustavasti juuri ne ärsykkeet ja sen sielunsisällön, jotka sopivat yksilölle juuri hänen geneettisen perimänsä huomioon ottamisen. Tällainen valinta ei tapahdu uhmamielellä, sillä jos perussävel on uhma, silloin terve itsenäinen omatunto ei ole toiminnassa. Tällaiseen vapauteen meidät vapauttaa evankeliumi, josta Paavali puhuu Roomalais- ja Galatalaiskirjeessä. Voidaan sanoa, että Paavali taistelee yliminän tyranniaa vastaan, jota hän nimittää lain kiroukseksi. Kyseessä on siis lain ja evankeliumin erottaminen.

Sielunhoitajan/kristillisen terapeutin varsinainen tehtävä on vapauttaa ihminen yliminän otteesta, eli lainalaisuuteen sidotun omantunnon, omantunnon vapauteen. Sitä Freud ei ymmärtänyt.

Rippi ei auta väärään syyllisyyden tunteeseen

Käytännön teologian professori Paavo Kettunen avaa uuden, kätkössä olleen näkökulman hengelliseen häpeään. Hän on tehnyt tutkimuksen 200 Suomalaisen kertomista kokemuksista, mitä hengellinen häpeä Suomessa on ja mikä sitä tuottaa. Keskeistä on ihmisten kokema syyllisyys ja siihen haettu anteeksiantamus. Kohderyhmä haki lähes kaikkiin vaikeuksiinsa apua ripin synninpäästöstä ja anteeksiantamuksesta. Tutkimuksessa havaittiin, että syyllisyys ei ollut tervettä syyllisyyttä, jostakin tehdystä asiasta, joka on paljon kokonaisvaltaisemmaksi ja syväksi arvottomuuden ja kelpaamattomuuden kokemukseksi omasta itsestä ja elämästä yleensä.

Teologisesti ja psykologisesti vääränlainen suhtautuminen ihmisen hätään osoittautuu ongelmalliseksi.  Jos ripissä ei tiedosteta todellisia motiiveja ja syytä, jää se vain pinnalliseksi avuksi ja helpottaa vain hetken (Kettusen tutkimuksessa 42%). Vielä suurempi ongelma seuraa siitä, että syyllisyys nousee uudestaan, ja taas uudestaan ja vaikuttaa pitemmällä aikavälillä neuroottisesti lisäten syyllisyyttä. Sielunhoidossa/kristillisessä terapiassa kohdataan ihminen empaattisesti tiedostaen ja kohdaten hiljalleen neuroosin takana olevat todelliset syyt. Silloin voi vapautua kokonaisvaltainen parantumisprosessi ja se synnyttää aidon vapautumisen väärästä syyllisyydestä eli häpeästä. Väärän syyllisyyden hoitaminen ripillä, eli synninpäästöllä ja anteeksiantamisen kautta ikään kuin kuittaa syyllisyydeksi senkin, mistä asianomaisen ei tarvitsisi lainkaan tuntea syyllisyyttä. Lisäksi se voi vaurioittaa ihmisen hengellistä elämää, kun Jumalan avulla pyritään ”poistamaan” anteeksiantamuksella asioita, jotka tulisi kohdata aivan toisin. Apua hakeva voikin toivottomaksi tapaukseksi, koska hänen vaikeutensa ei ole kadonnut. Monilla on kokemuksia myös siitä, kuinka rukouspalvelussa parannetaan Jumalan nimissä melko kepein perustein sairauksista ja asioista, jotka edellyttäisivät ihan toisenlaista vastuunottamista omasta elämästä syvemmin ja kokonaisvaltaisesti.

Ripillä on varmasti oma paikkansa kristityn syyllisyyden hoitamisessa samoin kuin on rukouspalvelulla hädässä ojentautuneen ihmisen auttamisessa. Siksi on tärkeää, että kykenemme tiedostamaan aidosti asioiden todellisen luonteen ja toimimaan sen mukaisesti. Raamatun lupauksiin voi ja saa luottaa itsekseen, mutta moni tulkitsee, etteivät ne koske juuri hänen elämäänsä. On tärkeää, että ihminen kuulee toisen kautta Jumalan sanan vapauttavan ilmoituksen synninpäästönä:”Jeesuksen nimessä, julistan kaikki sinun syntisi anteeksi annetuksi Jeesuksen ristinkuoleman tähden.”

Syyllisyys ja häpeä ovat usein toisiinsa niin nivoutuneita, että on sekä sielunhoidon/kristillisen terapian, että psykoterapian näkökulmasta perusteltua erottaa ne toisistaan. On väitetty, että ihmisen kyvyttömyys antaa todella anteeksi niille, jotka ovat heitä loukanneet, voi johtua nimenomaan häpeästä. Häpeä voi siis johtaa puolustautumiseen, jolloin ihminen asettuu vallan ja voiman käyttäjäksi. Todellinen anteeksiantamuksen ja sovinnon toteutuminen ihmisten välillä voi kuitenkin edellyttää defenssiivisistä asenteista luopumista.

Rippi ei siis auta väärään syyllisyyden tunteeseen, ennemminkin se pahentaa tilannetta. Tilanne saattaa hetkeksi lieventyä, mutta palaa ja ahdistus syvenee. Oikeaa syyllisyyttä Jumala hoitaa aina anteeksiannon sanomalla. Väärää syyllisyyttä hän parantaa totuudella, hyväksynnän kokemuksella ja vaikuttamalla rakkaudellaan. Lempeät totuuden sanat armon ilmapiirissä ja laupeus lähimmäisen taholta auttavat vapaaksi syyllistävien ja omaa arvoa mitätöivien valheiden verkosta, uudistaen, sisäisesti eheyttäen ja vahvistaen. Jesaja 61 puhuu siitä, kuinka Jeesus parantaa murtuneita mieliä, vapauttaa vangittuja ja kahlittuja, lohduttaa murheellisia, antaa iloa ja kiitosmieltä. Stefanja 3:17 kuvaa sitä, miten Jumala iloitsee meistä, eikä suinkaan häpeä meitä. Hän rakastaa, iloitsee, auttaa ja tekee uutta. Hän on luvannut ottaa häpeän kuorman niiltä, jotka ovat sitä kantaneet.

Omatunto=Syneidesis                                      Yliminä= Super Ego
Jumalan ääni ihmisessä                           Liittyy psykodynamiikkaan (Sigmund Freud)
Olemme ihmisiksi, Jumalan                    
yhteyteen luotuja ja tarkoitettuja            
Vanhempien ja muiden auktoriteettien
normien sisäistys
Hedelmöittämisestä alkaen                      Kehittyy pitkälti lapsuudessa (3-7v.)
Idi, minä><Yliminä psykoanalyysia
On elämän puolella, edistää terveyttä      Edistää neuroosien syntymistä
(monenlaiset psyyken sisäiset oireet)
Ahdistus elämän käyttövoima                  Sitoo syyttävään ahdistukseen
Johdattaa vapauteen ja sen pohjalta
nousevaan vastuullisuuteen                    
Aikaansaa vastuuttomuutta ja
kyvyttömyyttä aitoon sitoutumiseen     
Johtaa aitouteen, tulee kasvua                Johtaa ulkokohtaisuuteen
Liittyy luovuuteen                                   Liittyy jäykkyyteen ja muotoihin
Jumala rakastaa ja armahtaa, Jumalan pelko on rakastavaa kunnioittamista             Jumala uhkaa ja vaatii, Ihminen rankaisee itseään koska pelkää
Ihminen turvautuu armoon ja              
Jumalan rakkaus motivoi häntä
uuteen
Ihminen tekee koska täytyy, vaatimuksesta
Tukee tervettä identiteettiä    Elämä on lahja ja kutsumus mahdollisuus Itsetunto haavoittuu, elämä tuntuu raskaalta velvollisuudelta
Vapautettu omatunto                            Lainalainen sidottu omatunto- yliminä
Persoonallisuuden tekijä aina sikiämisajankohdasta saakka. Säätelee kasvua kypsyyteen ja
auttaa minuuden löytämisessä.

Edistää terveyttä. On elämän puolella. Käyttää ahdistusta kypsymisen voimana. Vie vapauteen. Vie aitouteen tunne-elämässä ja jumalasuhteessa (Paavali).

Antaa vapauden vastata luovasti, niin palkitsemiseen kuin rankaisemiseen

Jumala rakastaa (pyhällä rakkaudella). Ihmisen luovuus vapautuu

Rakkaus inspiroi, stimuloi.

Itsetunto vapautuu: elämä on lahja ja täynnä iloa.
Kehittyy kasvattajien ja vanhempien vaikutuksesta oidipaalisena aikana. Rikidi jäykkä moraalinen instanssi, joka estää minuuden löytymistä.

Edistää neuroosin syntyä. Voi viedä itsemurhaan. Aiheuttaa hedelmätöntä ahdistusta.
Sitoo lapsellisuuteen ja saa tunne-elämän juuttumaan paikoilleen.
Ihminen tulee fanaattiseksi (Saulus).

Jumala koetaan julmana.

Ihminen koventaa rangaistusta rankaisemalla itseään.

Jumala tuntuu vihaavan ja vaativan (ei voi leppyä). Omatunto synnyttää suorituspakon, joka aiheuttaa sairautta ja juuttumista tiettyyn rooliin.

Pelko vie pakotilaan.

Itsetunto vaurioituu. Elämä on taakka ja täynnä uhkaa.
Lähteet: Erik Ewalds, Sielunhoito ja Terapia, Paavo Kettunen, Kätketty ja vaiettu, Iso Raamatun tietosanakirja, Raamattu 33/38.

Lue seuraavaksi

Jätä kommentti