OPPILASKYSELY (24.7.2020)

Oppilaspalaute kertoo, että KRTP20 koulutukseen on oltu tyytyväisiä ja arvioksi tuli 4 ½ asteikolla 0-5 mitattuna.

”Olen kokenut sinut eräänlaiseksi ‘apuminäksi’ ja rinnallakulkijaksi. Olet ollut ihminen ihmisen vierellä, missä on todella armon ja rakkauden ilmapiiri. Terapiassa on luottamuksen ja tilanantamisen ilmapiiri, missä ihan oikeasti uskaltaa olla aito.” – Siunaten, Riitta


”Lähdin terapiaan, koska seurusteluyritykseni toistuvasti epäonnistuivat aina tietyssä vaiheessa, jonka yli en näyttänyt millään pääsevän. Reilu puoli vuotta Jounin kanssa asioita läpi käydessä kävikin niin, että tutustuin hienoon naiseen ja aloimmekin pikkuhiljaa seurustelemaan. Auttoiko terapia asiaan? Ainakin se tapahtui juuri samaan aikaan, kun pääsin tiettyjen henkilökohtaisten haasteiden läpi omassa elämässä. – Pekka


”Työnohjaus tuki erinomaisesti koko työyhteisöä isossa muutosvaiheessa. Jatkoimme työnohjausta onnistuneen pilotin myötä koko henkilökunnalle ja käytämme sitä edelleen. Työilmapiiri on parantunut, kun käymme yhdessä läpi mm. työpaikan kipupisteitä pienissä ryhmissä.” – Markku


Jätä kommentti