Nainen joka tähtäimessä ja syyttävät sormet ympärillä.

Häpeän ja syyllisyyden määritelmät

Häpeä ja syyllisyys ovat ihmisen tunteita.

Häpeä koetaan itseluottamusta heikentävistä tunteista vaikeimmaksi. Siihen liittyviä tuntoja ovat kelpaamattomuus, huonommuus sekä mitättömyys. Häpeä pyritään salaamaan ja torjumaan monin keinoin. Sen seurauksena saatetaan peittää aito minä ja se johtaa elämän suorittamiseen epäaidosta minuudesta käsin. Häpeä ilmenee myös sosiaalisissa suhteissa, jolloin se näyttäytyy naurunalaiseksi joutumisena, kömmähtelynä, nolostumisena.

Häpeällä on suojaava vaikutus, sillä se saa ihmisen pohtimaan tekojensa seurauksia jo ennalta. Se auttaa välttämään sellaista toimintaa, mikä aiheuttaisi ”kasvojen menetyksen”. Se estää tekemästä toiselle vääryyttä ja rikkomasta toisen rajoja. Sen vaikutuksesta ihminen kääntyy sisäänpäin, pohtii sitä, millaisena toiset hänet mahdollisesti näkevät.

Häpeä eroaa syyllisyydestä siinä, että häpeään liittyy todellinen tai kuviteltu yleisö, kun taas syyllisyyteen liittyy jokin yleisöstä riippumaton moraalisääntö ja esim. yhteiskunnassa vaikuttavat lait ja asetukset.

Häpeää lievempi muoto on nolostuminen. Havainnollistettuna voisi kuvata, että nolous on häpeän pintaverenkiertoa, kun taas sisäistetty häpeä yltää sydämeen asti.

Raamatussa puhutaan siitä, kuinka lain kautta tulee synnintunto. Laki siis nostaa esille syyllisyyden tunteen, jos ihminen tekee vääryyttä ja rikkoo lakia.

Lain puuttuessa, Jumalan luomalla ihmisellä on kuitenkin sisimmässään oleva tietoisuus oikeasta ja väärästä, hyvästä ja pahasta. Omatunto osoittaa tämän ja eräänä päivänä kaikkinäkevä Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta.(Room.2:16) Esimerkiksi luonnon kansoista tulevat heimot tietävät, että lähimmäisen tappaminen on väärin.

Syyllisyydessämme ja häpeässämme saamme luottaa siihen, että Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhän turvaamalla, olemme Jumalalle kelpaavaisia. Omalla voimalla tai teoillamme emme kykene itseämme sovittamaan. Jeesuksen Kristuksen sovintoveri puhdistaa sydämemme kaikesta vääryydestä ja syyllisyydestä, olkoon meidän haavamme tai tekomme kuinka suuret tahansa.

Tim.1:9-10  Lakia ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille. Haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan.

Room.2:14-15 Sillä kun pakanat, joilla ei lakia ole, luonnostaan tekevät, mitä laki vaatii, niin he, vaikka heillä ei lakia ole, ovat itse itsellensä laki. Ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötätodistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä.

Gal.2:16 Mutta, koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen, eikä lain teoista, koska mikään liha ei tule vanhurskaaksi lain teoista.

Ihmisenä oleminen ja tunteet

Muinaiskreikassa häpeää tarkoitti sana aidos, mikä kytkee häpeän alastomuuteen. Häpeän ja syyllisyyden tunteet kytkettiin tuohon aikaan ruumiillisiin aistimuksiin; häpeä on nähdyksi tulemista. Tähän viittaa Raamatussa alkulehdillä Aatamin ja Eevan syntiinlankeemuksen jälkeinen häpeä, kun he huomasivat olevansa alasti. Heti kielletystä hedelmästä syötyään, heille tuli tarve peittää itsensä. He kokivat siis syyllisyyttä, koska rikkoivat Jumalan tahtoa ja lakia vastaan. Tästä seurasi myös syyllisyyttä seuraava pelko ja tarve juosta karkuun, piiloon. Syyllisyyden ja pelon lisäksi seurasi vielä syyttäminen, kun Aatami sälytti yhteisen lankeemuksen vaimon päälle.

 Ennen tätä Aatami ja Eeva eivät hävenneet toisiaan ja heidän suhteensa Jumalaan oli kokonaan avointa ja paljastettua sekä täysin puhdasta ja pyhää.

  • 1 Moos 3:9-12 Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: ”Missä olet?” 10. Hän vastasi: ”Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sen tähden minä lymysin.”Hän vastasi:” Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti ja sen tähden minä lymysin.”Mies vastasi: ”Vaimo, jonka annoit olemaan minun kanssani, antoi minulle siitä puusta, ja minä söin.

Ihmisyys ja suhteessa oleminen toisiin sekä Jumalaan, edellyttää tunteiden käyttämistä, ei pelkkää järkeä. Monesti meillä ei ole aikaa, voimia tai tietoa eli taitoa tunne-elämän ja sisäisten ristiriitojen käsittelyyn, siksi me työnnämme ne pois. Kuinka pitkälle ne sitten työnnetään? Teemme monesti parhaamme hallitaksemme tunteitamme. Opettelemme tunteiden hallintaa; eristämme, kiellämme, kontrolloimme, mitätöimme, vähättelemme, selittelemme, torjumme, projisoimme toisiin, jaamme hyviin ja huonoihin, mustiin ja valkoisiin.

Tunteita käsitellessämme voimme toimia eri tavoilla. Ryhdymme tuntemisen sijaan toimimaan ja täytämme mielemme tekemisellä, siirrämme kokemamme tunteen ”syrjään”. Tämä on helpompaa, kuin se, että ajattelisimme tunteitamme ja käsittelisimme syytä ja tapaamme reagoida asioihin. Joku kanavoi kipunsa ja tunteet huumoriin, toinen ennakoi asioita ja tapahtumia ja järkeilee.

Kaikki tämä työ siksi, ettei tunne pääsisi tietoisuuteen ja valloilleen, vaan pysyisi sieltä pois. Se vie uskomattoman paljon energiaa ja kuormittaa ihmistä sekä synnyttää tunnelukkoja. Entä jos saisikin muistaa, puhua asioista ja kokea niin kuin tunnen. Tunteet eivät liity pelkästään meihin itseemme, vaan myös toisiin ja heidän pelkkä läsnäolonsa saattavat herättää meissä kaikenlaisia tunteita.

  • Ps.22:7-8 Mutta minä olen mato enkä ihminen, ihmisten pilkka ja kansan hylky. Kaikki, jotka minut näkevät, pilkkaavat minua, levittelevät suutansa, nyökyttävät ilkkuen päätänsä.10-12 Sinä vedit minut äitini kohdusta, sinä annoit minun olla turvassa äitini rinnoilla; sinun huomaasi minä olen jätetty syntymästäni saakka, sinä ole minun Jumalani hamasta äitini kohdusta. Älä ole minusta kaukana, sillä ahdistus on läsnä. 25 Sillä hän ei halveksi kurjan kärsimystä, ja katso sitä ylen, eikä kätke kasvojansa, vaan kuulee hänen avuksi huutonsa.

Syyllisyys ja häpeä

Syyllisyys liittyy tavallisesti tekoihin, joita me teemme tai jätämme tekemättä tai ajatuksiimme, joita ajattelemme. Häpeä puolestaan on sisäisestä minuudesta nouseva tunne ns. minätunne. Se tarkoittaa, etten ainoastaan tee väärin, vaan olen väärä ja kelpaamaton. Se koskettaa koko olemusta. Häpeä on vahva perustunne siitä, ettei kuulu mihinkään ja on erilainen kuin kaikki muut. Joskus se vie ylimielisyyteen ja seuraavassa hetkessä huonommuuteen. Häpeä on monelle kokemuksena laaja-alaisempi ja kokonaisvaltaisempi, kuin syyllisyys. Häpeä syntyy monesti jo lapsuuden negatiivisten kokemusten seurauksena.

 Lapsen perusturvallisuus rakentuu kahden ensimmäisen vuoden aikana. Ehyt minuus kasvaa rakkaudessa ja hyväksymisessä. Ne lapsi poimii äitinsä hymystä, hellistä katseista ja turvallisesta kosketuksesta, sylistä. Kun perustarpeet täyttyvät lapsi saa kokemuksen siitä, että hänen minuutensa täyttyy ja hän kelpaa sellaisena, kuin on. Hän saa terveen itsetunnon ja itsenäistyy.

Jos aikuinen toistuvasti ohittaa lapsen oman tahdon ja kävelee hänen tunteidensa yli, se voi olla kohtalokasta. Yhtä vaarallista on jos aikuinen reagoi lapseen omista tunnetiloistaan käsin ja on kyvytön rakastamaan, poissaoleva, masentunut tai välinpitämätön. Lapsen minuus ei saa ääriviivoja. Lapsi kokee tulleensa ohitetuksi ja hylätyksi.  Hän alkaa sisäistää äitinsä häpeän ja hänen rajansa jäävät vuotaviksi tai puuttuvat kokonaan. Hylätty tuntee aina häpeää. Häpeä nousee minuuden kokemuksesta; minä olen huono, ruma, lihava, laiha, tyhmä, tai riittämätön, en kelpaa toiselle mitenkään. Seuraa, että tulkitsemme asian niin, että minusta ei välitetä, ei rakasteta, eikä hyväksytä, kun en tule kuulluksi.

Lapsi voi alkaa tuntea syyllisyyttä siinä vaiheessa, kun tulee aika irtaantua vanhemmistaan. Syyllisyys nousee kokemuksesta, että hän ikään kuin hylkää vanhempansa erillistyessään heistä.

Aikuinen voi myös sitoa lapsen itseensä, eikä päästä itsenäistymään. Tällöin lapsi jää läheisriippuvaan suhteeseen, kiinni vanhempiinsa. Hänestä tulee ulkoa ohjautuva jatkaen lapsena elämistä ja muut päättävät hänen asioistaan. Tämä johtaa kyvyttömyyteen päättää omista asioistaan. Omaa minuutta ja minuuden rajoja ei ole päässyt kehittymään.

Antautuminen pohjautuu orjan ajattelutapaan, missä ei ilmene omaa vapaata tahtoa ja tiedostamista. Tilalla on pelokas taipuminen pakon edessä. Jumala kuitenkin haluaa meidän sitoutuvan itseensä vapaaehtoisesti, rakkaudesta. Jos omaa vapaata tahtoa ei ole löytynyt, on mahdotonta antautua Jumalan käsiin ja rukoilla ”tapahtukoon sinun tahtosi”

  • Ps.139:1 Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Sillä katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni. Sen kaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen.
  • Ps.68:6-7 Hän on orpojen isä ja leskien puolustaja, Jumala pyhässä asunnossansa, Jumala, joka antaa hyljätyille kodin ja johtaa vangitut onneen.

Kasvatusilmapiirin häpeän synty

Häpeän synty on monesti jo lapsuuden hylätyksi tulemisen kokemuksissa ja torjutuksi tulemisessa. Rakkautta ja riittävää hoitoa vaille jäänyt lapsi jää vaille, eikä kasva omaksi erilliseksi itsekseen. Pikkuhiljaa hänestä kehittyy ja kasvaa häpeäihminen, joka pyrkii miellyttämään muita ja elämään muiden ehdoilla.

Jatkuva rakkauden nälkä ja minuuden tyhjyys johtaa ulkoa ohjautuvaan elämään, jossa häpeäihmisen tahto ja onni on toisen taskussa. Hän etsii uutta äitiä ja isää. Häpeään sidottu käyttäytymismalli opitaan kotoa. Pieni ihminen kokee rakkaudettoman vanhemman olevan oikeassa ja kokee, ettei hänessä ole mitään rakastettavaa. Hän on jotenkin väärä ja hänen tarpeensakin ovat häpeällisiä. Lapsi alkaa kokea itsensä jopa pahaksi. Häpeään johtaneesta hylkäämisestä johtuen voi muodostua epärealistinen kuva itsestään, resursseistaan, ja mahdollisuuksistaan. Harvinaisempaa, mutta mahdollista on että esiintyy narsistista (puolustautuvaa) suuruusharhaa: pystyn mihin vain, mikään ei ole minulle mahdotonta.

Vanhempana on vaikeaa tunnistaa omia tarpeitaan, tunteitaan ja toiveitaan, kun on jäänyt vaille niiden tyydyttämisessä. Tämä ilmenee siinä, että on vaikea ottaa vastaan armoa, kyvyttömyys päästää toista lähelleen tai sietää edes ystävällisyyttä. Tällainen kohtelu koetaan epäaitona ja manipuloivana. Häpeä ihminen kiirehtii heti vastapalveluksiin, ettei jäisi mitään velkaa. Häpeän alla oleva ihminen suhtautuu uusiin ihmisiin epäilevästi ja torjuvasti. Hän on tottunut loukkaaviin sanoihin ja myös loukkaa muita. Jatkuva epäily suhteessa omaan itseen ja omiin tekemisiin ajaa myös jatkuvaan riittämättömyyden tunteeseen ja uupumiseen.

Kateus, vertailu ja pahansuopuus ovat häpeäihmiselle tapoja kieltää toiselta se, mitä ei ole itsekään saanut. Hän ei pysty täyttämään muiden odotuksia ja kokea olevansa rakkauden arvoinen. Kun omia rajoja ei ole syntynyt, ei ole syntynyt kokemusta siitä että on turvassa omassa itsessä. Kokemus on olla tavallaan näkymätön, jonka yli kävellään. Häpeää kokeva ihminen ei pysty olemaan spontaani ja aito. Helpompaa on tarkkailla ja olla valpas, kuin vahtimaan asetettu poliisi. Tietynlainen pysähtyneisyys, uhriksi ja marttyyriksi heittäytyminen kuvastuu häpeää kokevan sielunpeilistä. En ansaitse mitään, onni on muita varten.

Häpeän kokemukset pohjaavat esim. kiusaamisena heikompia kohtaan kun toinen on erilainen ja poikkeaa normeista. Vähättelevät puheet, kuten esim. vitsin muotoon puetut ilkeydet, synnyttävät pelkoja, alemmuuden tunteita ja jopa traumoja. Häpeä tunkee läpi koko persoonallisuuden. Ne voivat juontua kotoa, koulusta, kesäleireiltä ja harrastusten parista, mitä erilaisimmissa tilanteissa. Sydän sulkeutuu ja tuska jää sisälle. Häpeää kokevan on vaikeaa paljastaa todellisia tunteitaan.

Tunteiden paljastuminen ja paljastaminen pelottaa, koska joudumme riisumaan suojat, jotka peittivät loukatut tunteemme. Häpeä voi nousta ikään kuin muuriksi, suojaksi muille tunteille. Häpeän taakse jäävät tuhahdetut tunteet. On uhkaavaa tulla paljastetuksi todellisten tunteiden kanssa, sillä siihen voi sisältyä torjutuksi tuleminen, taas! Arvottomuuden kokeminen, mitätöidyksi tuleminen, ihan outona oleminen, josta ei kenenkään tarvitse välittää, vie monesti syvälle häpeän kokemiseen.

Taivaallisen Isän eteen meillä on lupa tulla. Hänen rakkaudelliset kasvonsa katsovat suoraan sinuun, Hän ei häpeä luomaansa lasta, vaan kutsuu luokseen. Hänen lapsinaan meidän ei tarvitse häpeillen kääntää pois kasvojamme, vaan päinvastoin, kohottaa kasvomme hänen puoleensa. Hän lupaa auttaa ja saan kiittää häntä siitä.

  • Jer.30: 17 Sillä minä kasvatan umpeen sinun haavasi ja parannan sinut saamistasi iskuista, sanoo Herra, sinut Siion, jolla on nimenä ”hylätty” se, josta kukaan ei välitä.
  • Ps. 42:12 Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa, sillä vielä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua.

Häpeä perheessä

Perhehäpeän taustalla voivat olla mm. itsemurhat, alkoholismi, abortti, raiskaus, insesti sairaudet ym. Salaisuudet ja puhumattomuus kätkevät sisälleen paljon kätkettyjä tunteita, jotka ilmenevät suruna, vihana, pelkona ja kipuina. Tunteita ei kuitenkaan jaeta, eikä sen myötä todellista minuuttakaan. Ketään ei päästetä lähelle tai sitten rajattomuudessa tullaan toisen intiimillekin alueelle vailla kunnioitusta ja väkivaltaisella tavalla.

Perhe häpeään kuuluu se, ettei asioita ja ongelmia hoideta ja ratkaista. Vaiettu häpeä tukahdutetaan erilaisten roolien kaapuihin esim. alkoholi, ruoka, tv:n katselu, tai muu riippuvuus. Häpeä ja riippuvuudet kuuluvat yhteen. Rooleja voivat olla esim. ”joka paikan hauskuuttaja”, ”tyhmiä halveksiva älykkö” ja ”auttaja,” ”syntipukki,” tai” hyväksikäyttäjä.” Roolipelit kuuluvat läheisriippuvuuteen ja perheissä ne opitaan, siellä missä itsenäisyys on kiellettyä. Pelin sääntöjen mukaan häpeä pidetään kurissa, toimimalla roolien mukaisesti.

Häpeä perheessä lasta kontrolloidaan häpäisemällä. Tämä voi ilmetä, että sanotaan suoraan ”häpeän sinua”. Lasta voidaan myös mitätöidä vertailemalla, nauramalla hänen kustannuksellaan, puhumalla tai koskettelemalla sopimattomasti, kohtelemalla epäkunnioittavasti laiminlyömällä fyysiset ja emotionaaliset tarpeet.

Perheessä, mallin kautta lapsi sisäistää mallin käyttäytyä ja toimia ja vie mallin seuraavalle sukupolvelle.

Täydellisiä vanhempia ei olekaan ja vanhempana olemiseen liittyy omat haasteensa. Lapsi on lojaali vanhempiaan kohtaan ja pitää heitä esikuvinaan. Tästä johtuen lapsi on valmis antamaan paljon anteeksi jos vanhemmat tunnistavat vaillinaisuutensa ja pyrkivät vilpittömästi etsimään lapsen hyvää.

Anteeksipyynnöt ja rakkauden ilmaisut vahvistavat minuutta ja myös aikuisen antama tuki ja neuvot, läsnä oleminen ja lapsen kehityksen seuraaminen. Tärkeää on, ettei lapsen tekoja ja persoonaa sekoiteta toisiinsa. Lasta ei siis häpäistä moittimalla siitä mitä hän on, vaan hänelle annetaan palautetta, siitä mitä hän on tehnyt väärin. Oleellista on myös ohjata ja neuvoa, kuinka hyvittää lapsen aiheuttama vahinko, riippuen siitä oliko teko tahallinen vai tahaton.

Raamatun kuvaus Sykarin kaivon –naisesta, kuvastaa häpeän ilmenemistapaa; vaikeutta sitoutua, mutta toisaalta jatkuvana tarpeena hakea täyttymystä tarpeilleen ja pohjatonta rakkauden tarvetta.

Jeesus on elävän veden lähde, josta kumpuaa todellinen parantuminen hylkäämisen haavoihin. Hän tuntee häpeän ja syyllisyyden alkuperän tarkalleen ja siksi Hän on kykenevä auttamaan. Hänen rakkautensa on voimallinen valtaamaan   pohjattomankin tarvitsevuuden. Pyhän Hengen elävää vettä Jeesus tarjoaa naiselle juotavaksi. Vain se tyydyttää syvimmän rakkauden janon.

  • Joh. 4:13–14.,15,20. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:” Jokainen joka juo tätä vettä janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.
  • Nainen sanoi hänelle:” Herra anna minulle sitä vettä, ettei minun tulisi jano, eikä minun tarvitsisi käydä täällä ammentamassa. Jeesus sanoi hänelle: ”Mene, kutsu miehesi ja tule tänne.” 17. Nainen vastasi ja sanoi: ”Ei minulla ole miestä.” Jeesus sanoi hänelle: ”Oikein sinä sanoit: ’Ei minulla ole miestä’, 18. sillä viisi miestä sinulla on ollut, ja se, joka sinulla nyt on, ei ole sinun miehesi; siinä sanoit totuuden.

Läheisyyden tarve ja vuorovaikutus

Yleisesti voisi todeta, että häpeä on monimuotoista ja monialaista. Joskus sitä on vaikea tunnistaa. Häpeälle on yhteistä kuitenkin se, ettei siitä haluta puhua muille. Siihen liittyy salailua, peittelyä, vaikenemista ja tukahduttamista, jopa kieltämistä. Siksi se kietoutuu valheisiin. Valheesta voi muodostua lähes demoninen. Se hämärtää Jumalan ehdottoman rakkauden sokaisemalla uskomaan, ettei ihminen kelpaa sellaisena kuin on. Häpeä on usein läsnä vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Siksi sen luonne on tärkeä oppia tunnistamaan.

Häpeä ymmärretään minuutta määrittäväksi tunteeksi, joka nousee pettymyksessä vastavuoroisuuden pyrkimyksissä, tilanteissa joissa keskeisenä pyrkimyksenä on luoda suhdetta toiseen, itselle tärkeään ihmiseen.  Oma tarve ja halu ajavat hakemaan läheisyyttä, ilmaisemaan itseä, ja toiveena on tulla havaituksi, niin että tarve tulee tyydytetyksi. Jos näissä herkissä ja tärkeissä pyrkimyksissä tulee riittävän monta kertaa torjutuksi, lisää se kokemusta riittämättömyydestä.  

Riittävän suuret ja toistuvat pettymykset turruttavat tunteita ja vievät apaattisuuteen. Juuret ulottuvat monesti lapsuudessa pahoitettuun mieleen, kun hän yhä uudelleen yritti saada yhteyden hoivaajaansa, joka ei omista syistään pystynytkään vastaamaan lapsen tarpeeseen. Esteinä voivat olla vanhemman masennus, alkoholismi sekä muut vakavat sairaudet. Lapsen avuttomuus ja tarvitsevuus tekevät hänestä heikon ja alistavat hylkäämiselle. Aikansa yritettyään lapsi pettyy, luovuttaa, ja vetäytyy itseensä.

Häpeä intiimissä suhteessa

Toisen huomioiminen, aito syvä kiintymys ja intiimit suhteet ovat häpeäihmiselle vaikeita, sillä intiimiys vaatii rakkautta, kykyä antautua, olla oma itsensä, antaa ja saada. Intiimissä suhteessa ollaan kaikin tavoin paljaana ja näkyvillä. Näkyväksi on kuitenkin vaikea tulla, ellei minuuden rajoja ole olemassa.

Läheisyyteen kykenemätön häpeästä kärsivän seksuaalisuus on vääristynyttä tai se on ”jäässä”. Se voi olla myös kätkettynä jäykän panssarin alle. Seksuaaliset ongelmat ja syömishäiriöt kulkevat usein rinnakkain. Liika ruoan ahmiminen bulimia tai näännyttäminen anoreksia, kertovat ettei itsessä ole hyvä olla. Häpeäihmisen minuudesta puuttuu kodin lämpö.

 Seksuaalisuuden alueella esiintyy paljon häpeää. Osasyynä lienee, että se on yhä edelleen tabu, kielletty ja vaiettu aihe. Joillekin se kristityille se on pelottava, jopa saatanallinen aihe. Vaietun ja kielletyn ominaisuutensa vuoksi sen ympärille kietoutuu erilaisia uskomuksia, luuloja ja pelkoja. Tämä puolestaan avaa portit kaikelle luonnottomuudelle. Esim. seksiriippuvuudet.

Seksuaalinen hyväksikäyttö on täydellistä häpäisemistä. Se koskettaa ihmisen intiimeintä, syvintä aluetta, joka tappaa lapsenomaisen luottavaisuuden ja turvallisuuden ja pahimmillaan koko minuuden. Raiskauksen tai insestin uhri voi haavoittuneisuudessaan ikään kuin hävitä olemattomiin.

Häpeäihminen elää mieluummin varjoissa ja kätköissä, kuin tulee valoon. Tämä johtuu valon paljastavasta vaikutuksesta, joka paljastaisi hänen tyhjyytensä, avuttomuutensa ja tarvitsevuutensa. Suojakseen voi rakentaa erilaisia rooleja.

Roolit

Häpeäihminen pelkää paljastumista, tyhjyytensä näkymistä, siksi hän kätkeytyy erilaisten roolien taakse. Rooliksi hänen asenteensa ymmärtää, kun kurkistaa naamarin taakse, minne kätkeytyy pieni tyttö tai poika joka pelkää, että hänen ontto minuutensa paljastuu. Häpeän syvyydestä riippuu, kuinka vahvaa roolikäyttäytyminen on. Vähemmän häpeää kokeva voi myös piiloutua roolin taakse tiettyjä piirteitä omaksuen ja toimia muuten aidosti ihmissuhteissaan. Roolien eri ominaisuudet voivat myös olla sekoittuneena häpeän ilmaisussa.

  • Auttaja

Tämän roolin takana esiintyy läheisriippuvainen, usein ylihuolehtivainen yksilö. Ylihuolehtimien pohjaa syyllisyyden sävyttämästä rakkaudesta. Kaapuna auttajalla on kiltteys, joka ulkoapäin ohjautuvana  miellyttää muita ja myy minuutensa. Tässä roolissaan hän jää yksin. Hänellä on vaikea tehdä päätöksiä ja valintoja, koska minuuden rajat ovat epäselvät.

Hoitoalalla, terapeutteina, opettajina, pappeina esiintyy paljon ”piilovihaisia” auttajia. Uravalinnan takana vaikuttimena on pohjimmiltaan täyttymättömät tarpeet, joita hoivataan muita hoivaamalla. Auttaja väsyy herkästi. Töistä on vaikea irrottautua, kun mielessä on jatkuva kaaos ja jännittyneisyys. Lepoa ja rauhaa on vaikeaa löytää

  • Suorittaja

Tavoittelee täydellisyyttä. Hän on perfektionisti, joka ”viilaa ja höylää” loputtomiin ja lopputulokseen on vaikea päästä. Ominaista suorittajalle on tyytymättömyys lopputulokseen ja vaikeus saada nautintoa. Ominaista on, että hän pyrkii täydellisyyteen ja ajautuu helposti työnarkomaniaan lisäten panoksia ja yrittämällä kovemmin. Hän vaatii itseltään ja muilta. Tämä johtaa itsensä loppuun ajamiseen. Suorittajan takana piilee pelko kasvojen menetyksestä esim. työpaikalla, johon voisi johtaa hänen syyttämisensä epäpätevyydestä. Jatkuva yrittäminen estää näkemästä ja tunnustamasta omaa vaillinaisuuttaan edes Jumalan edessä. Murtuminen on vaikeaa. Tämä muuttuu ylpeyden asenteeksi.

  • Älykkö

Älykköä voisi kuvailla henkilönä, joka on ikään kuin tunnoton ”kaulasta alaspäin”. Hän ihannoi tietoa. Hengellisyys on yksinkertaisia ja ”höynäytettäviä” varten. Tunteisiin liittyvät asiat ja ihmiset ovat pelottavia, koska ne ovat älykön mielestä epäluotettavia tai ammattitaidottomia, yliherkkiä ja naismaisia. Älykön emotionaalinen puoli on jäänyt kehittymättä. Ihmiset ovat välineitä ( narsisimi) ja usein hän on pettynyt heihin ja elämään yleensä. Yksityiselämässään hän on yksinäinen, vaikka työroolissa menestyykin.

  • Esiintyjä

Häpeä saa pellen puvun. Häpeä puetaan häpeämättömyyteen, jossa näkyväksi tulemista pelkäävä, syöksyy kohti pelkoaan pyrkien selättämään sen. Kun on roolin takana, viihdyttämässä ja pelleilemässä, ei tarvitse pelätä joutuvansa esille muiden ehdoilla. Esiintyjä voi ilmentää itseään puhumalla taukoamatta, hakemalla jatkuvaa ihailua, huomiota ja hyväksyntää asuillaan tai kapinoinnillaan älyllään tai nokkeluudellaan. Esiintyjä voi naamioitua myös alentamaan itsensä sanomalla: ”katsokaa kaikki, tällainen höppänä minä olen, aina mulle sattuu.” Elämä esiintyjälle on dramaattisuuden höystämää, joka kaipaa jännitystä, kiihokkeita ja kontakteja, vaikka ne olisivat vain pinnallisia.

  • Peloton

Pelottomuus on yksi häpeäihmisen rooli. Sisäisen pakon ajamana on näytettävä, syöksyttävä eteenpäin, ennen kuin pelko lamauttaa. Peloton kerskailee, ”machoilee” miehisillä avuillaan ja voimallaan. Peloton nainen puolestaan näyttäytyy maskuliinisena ja kovana, jonka kielenkäyttö karskia ja yksiviivaista. Äärimillään se ilmenee jopa rasistisuutena tai jopa saatananpalvontana. Panssarikuoren alla sykkii säikähtänyt sydän jonka ääni on juuri kuultavissa.

  • Johtaja

Häpeäjohtajan tunnistaa siitä, että hänen on vaikea päästä roolistaan eroon. Johtaja järjestelee omat ja muidenkin asiat heiltä kysymättä, olipa sitten töissä, vapaa-ajallaan tai harrastuksissa.  Hän tahtoo aina sanoa viimeisen sanan, piittaamatta muiden mielipiteistä. Tappion myöntäminen tai väärässä oleminen on koko minuutta uhkaava asia.

 Perfektionistina hänen täytyy olla aina oikeassa, että olisi hyväksytty, koska hän on oppinut, ettei virheellistä hyväksytä. Ystävyyssuhteen pohjautuvat läheisriippuvuuteen, missä ei olla tasaveroisia, vaan joko ylä- tai alapuolella toista. Johtaja –roolin taustalla vaikuttaa tarve päteä ja sen vuoksi hän kerää ympärilleen ”hovin”, joka mielistelyllään tukee häntä. Virheiden näkeminen on kestämätöntä itsessä ja toiminnassaan. Stressitilanteissa mallina on projisoida ongelmiaan alaisiinsa ja syyttää heitä, kun ei jaksa.

  • Uhri

Uhrimallin sisäistänyt häpeäihminen voi näyttäytyä ulospäin hyvinkin nöyränä, esim. kristillisissä piireissä. Motiivi lopulta paljastaa onko henkilön käytös aitoa vai roolista peräsin olevaa. Häpeää kantavan ”uhri” –roolin takana ei olekaan nöyrä vaan nöyristelevä ja mielistelevä hyväksynnän etsijä. Edessäpäin hän ”pokkuroi”, ei kerro mielipidettään ja takanapäin ”manaa” eli juoruaa, panettelee ja jarruttaa asioiden kulkua. Hän ei uskalla ilmaista mielipidettään suoraan.

 Motiivina rakkauden teoille on suorittaminen, ei aitous. Haavoittuneisuus näkyy lakihenkisyytenä, missä teot sanelevat osallisuuden ” taivaspaikkaan.” Uhri vertailee, kadehtii käy kauppaa rakkaudesta ja suhtautuu elämään kielteisesti. Ulkoapäin hän näyttää istuvan allapäin, välttäen suoraa katsekontaktia .Omassa elämässään hän voi olla askeettinen, kieltäen omat tarpeensa, jopa laiminlyöden itseään.

Häpeäihmisen sisimmässä kytee usein viha. Sen takana on oikeutettua suuttumusta siitä, ettei ole saanut sitä, mitä itselle olisi kuulunut. Jos viha jää tiedostamatta, läpikäymättä ja anteeksi antamatta on seurauksena katkeruuden juurien kehittyminen.

  • Matt.15:13 Mutta hän vastasi ja sanoi: ”Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.”
  • Ef. 4:31. Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä. 32. Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niin kuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.
  • Jer.30:17 Sillä minä kasvatan umpeen sinun haavasi ja parannan sinut saamistasi iskuista, sanoo Herra, sinut Siion, jolla on nimenä ”hyljätty”, se jota kukaan ei välitä.

Persoonallisuuden kadottaminen

Itsearvostuksen kannalta kelpaamattomuuden tunteen seuraukset voivat joskus olla vakavia ja koko persoonallisuutta muokkaavia. Voimme kääntyä pettyneinä itseämme vastaan. Itsetunto romahtaa ja jatkuvana tai hetkellisenä kokemuksena nousevat itseinho ja -viha. Seurauksena voi olla myös omasta identiteetistä tai jostakin minän osa-alueesta luopuminen. Seurauksena voivat olla vetäytyminen kontaktista, vaikeneminen silloinkin kun on sanottavaa, jättää puolustautumatta, vaikka omia minän rajoja on selkeästi loukattu. Ihminen voi monella muullakin tavalla luopua omista oikeuksistaan tai omasta psyykkisestä tilastaan.

Vain kahdesta erillisestä ihmisestä voi tulla yksi kokonaisuus, joka on tasa-arvoinen. Omasta erillisyydestä luopuminen ja toisen osaksi ajautuminen saavat aikaan riippuvuussuhteita ja altistavat vallankäytön uhriksi.

Häpeä voi suuntautua myös toisia vastaan häpeämättömyytenä, toisten häpäisynä, nöyryyttämisenä ja mitätöimisenä, sekä näkyvänä tai torjuttuna raivona. Raivon näkyvät muodot voivat provosoitua esiin kahden ihmisen välisessä konfliktissa fyysisenä väkivaltana, perheväkivaltana, yhteisöllisenä väkivaltava, kuten koulu- tai työpaikkakiusaamisena tai rasistisina yhteenottoina.

  • Jes.53:3-5 Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana. Mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.

Torjuttu häpeä

Torjuttuun häpeään liittyvä raivo on monimuotoista, mutta itsevihan kautta se voi tarkoittaa itsen piiskaamista aina vain parempiin suorituksiin kotiaskareissa, työelämässä ja harrastuksissa. Perfektionismi, täydellisyyden tavoittelu, on itsevihaa pahimmillaan. Siinä itsensä riittämättömäksi kokeminen johtaa arvonsa ansaitsemiseen päivittäin tekemällä ja puskemalla. Häpeän jäljet johtavat aina itsetunto-ongelmien kautta myös ihmisen omiin hylkäämiskokemuksiin. Melkein mikä tahansa ulkoinen tai sisäinen syy voi laukaista kohtuuttoman suurta riittämättömyyden tunnetta ja suistaa ihmisen nopeasti ja suorinta tietä häpeän syvyyksiin.

  • Room 8:15. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: ”Abba! Isä!

Suojakeinot, eli defenssit

Me tarvitsemme itsellemme suojan liian suurta häpeän kokemista vastaan. Ne kehittyvät hiljalleen. Ensin avuksi tulee erilaiset sisäisen maailman suojakeinot, sitten kaikki mahdolliset keinot, mitä maailmassa saattaa löytyä: kieltäminen, hyvittely, torjunta, projisointi, positiivinen ajattelu, näytteleminen, valehtelu, teeskentely, muiden syyttely, pakoon pinkominen ja vaikka huumori. Merkillepantavaa on, että näistä häpeälamaannuksista ei välttämättä näy mitään ulospäin.  Aikuiselle kehittyy kerroksellinen minän rakenne. Puhumme suojaavasta, mutta valheellisesta minän puolesta ja todellisesta, mutta piilotetusta kokemuksellisesta puolesta. Ihminen elää tunnemaailman valheessa.

  • Matt 7:3. Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? 4. Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: ’Annas, minä otan rikan silmästäsi’, ja katso, malka on omassa silmässäsi?

Ellei mikään keino ole riittävän tehokas, asettuu masennus lopulta suojaksi. Se on musta peitto, verho, sumu tai puudute, joka laskeutuu kaiken ylle. Jopa tuli rauhallista! Vallitettavaa on, että masennusta seuraa koko joukko muitakin oireita, kuten aloitekyvyttömyys, kiinnostumattomuus, ankara itsekritiikki, arvottomuus ja toivottomuus. Myös ahdistus on yleistä masennuksen lisäksi.

Tie parantumiseen

Tunteiden, kokemusten ja pettymysten käsitteleminen turvallisesti

Gal.: 3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme – sillä kirjoitettu on, ”kirottu on jokainen, joka puuhun ripustettu”

Heb.12:2 Jeesus kärsi ristin, häpeästä välittämättä.

Gal.4:4-7 Mutta, kun aika oli täytetty, lähetti Jumala poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa:” Abba, Isä!” Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi; mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta.

Jeesus naulittiin Golgatan ristille. Risti (lat. crux, kreik. stauros) merkitsee häpeää tai kidutuspaalua. Tuohon aikaan sitä käytettiin yleisesti orjien, katurosvojen ja kapinallisten rangaistuskeinona, äärimmäisenä häpäisyn välineenä.

Tie parantumiseen lähtee siis Jeesuksen Kristuksen täydellisestä uhrautumisesta, kun hän antoi täydellisesti häpäistä itsensä ristillä meidän edestämme. Hän kantoi ruumiissaan myös meidän syyllisyytemme ja häpeämme. Hän tietää ihmisen osan, miltä tuntuu olla juuriin saakka häpäisty, siksi hän ymmärtää miltä meistä tuntuu. Hän toi meille ulospääsyn ongelmistamme ja parantumisen haavoistamme. Saamme vapautua orjan asemasta ja kasvaa Taivaallisen Isän lapsiksi, jossa löydämme oman arvomme.

Häpeäihminen tarvitsee eheytyäkseen sisäisen lapsensa kohtaamista ja hoitamista. Eristeillä ja panssareilla eristetty häpeäihminen kokee yksinäisyyttä ja riittämättömyyttä. Vaikeissa tilanteissa hän toimii kuin lapsi, eikä aikuinen. Tämä johtuu siitä, että tunne-elämä on jäänyt kehittymättä. Sisäinen kipu on sitonut normaalin tunne-elämän kasvun. Hän on jäänyt kiinni siihen kokemukseen lapsuudessa, jossa pahin loukkaus tai häpäisy neuroosi tai trauma, on tapahtunut. Haava sielussa pakottaa suojautumaan uudelta kivulta, menetykseltä tai hylkäykseltä, koska häneltä puuttuu kivun vasta-aine :hyvä itsetunto ja rakkauden kokeminen. Hän roikkuu kiinni erilaisissa rooleissa.

Häpeäihmisen kylmyyteen, panssaroituun kivisydämeen, pääsee käsiksi valheita paljastamalla kohtaamalla totuus itsestä.  Parantumisen prosessissa hän ikään kuin palauttaa leimat ja tuhoavat määritelmät niiden antajille. Hän tarvitsee vapautumista väärästä syyllisyydestä ja syntipukkina olemisesta ja sen sijaan alkaa nähdä itseään vastuullisena aikuisena. Valheet tulee tunnistaa ja tiedostaa ja murtaa niiden voima.

Parantumisprosessi on kivuliasta ja lähes mahdotonta ilman lähimmäisen tukea ja kokemusta rakkaudesta. Eheytymistyössä tarvitaan peilejä, joista peilata itseään ja sokeita pisteitään.  Häpeän olemukseen kuuluu, että sen taakse kätkeydytään ja se tekee sokeaksi sen suhteen, millainen olen ja millaiseksi pitäisi tulla. Sellaisesta on vaikea vapautua, mitä ei itsekään tiedosta.  Totuutta ei voi tuoda esille, ilman kantavaa, lohduttavaa ja armahtavaa rakkauden kokemusta. Tämä on erityisen tärkeää terapeutille tai rinnalla kulkijalle ymmärtää.  Auttaja on Jumalan rakkauden kanava. Tällainen suhde luo pohjan häpeäihmiselle antautua ja luottaa Jumalaan ja auttajaansa.

Kun itkettää, niin itke vaan, se helpottaa. Itku on Jumalan antama tunteiden lohdutus. Oikein syvässä tarpeessa, kriisissä ja loukkauksessa on tärkeää, että tunteet saa tulla. Kun tunteet saa tulla, Jeesus ODOTTAA, että Hän saisi olla sinun auttajasi sillä hetkellä. Taivaan Isä TAHTOO, että Hän itse saisi olla Sinun lohduttajasi, Juuri akuutissa tunnetilassa. Pyhä Henki HALUAA totuutta salatuimpaan saakka Saat kertoa avoimesti Hänelle, miltä sinusta tuntuu.

Tästä alkaa tunteiden käsittely turvassa ja armossa. Opimme aktivoimaan tunteidemme käsittelyn todellisen lohduttajan, Jeesuksen kanssa. Hänen tuoma apu: lohduttaa, hoitaa, parantaa, eheyttää, tekee kokonaiseksi syvällä sielussamme, persoonallisella tasolla. Näin luojamme aloittaa kokonaisvaltaisen eheytymisprosessin, uusien sielun syvyyksiä avaavien tilanteiden kautta. Seurauksena on syvempi parantumisprosessi, myös aikaisemmin koetuista traumaattisista tilanteista, jotka ovat koteloituneet sieluumme. Jumala ei ainoastaan lohduta sillä hetkellä, vaan tunnelukkojen aukeamisen kautta alkaa hoitaa syvempiä, jopa lapsuudessa syntyneitä  traumaattisia kokemuksia. Tämän hetken kipu ja sen käsittely Jeesuksen sovitustyön kautta, avaa mahdollisuuden parantua myös monista aikaisemmin syntyneistä traumoista tunnetasolla, jotka Pyhä Henki nostaa esiin uudestaan.

Toipuminen häpeästä

Häpeäihmisen eheytymisessä, tärkeä puoli on Jumalan antamassa rauhassa. Rauhan kokemuksessa sisäinen levottomuus ja turvattomuus hälvenevät. Pysähtyminen on tärkeää, jotta voi kohdata sisäisen maailmansa kipupisteet. Usein vain pysähtyminen ja lepo ovat sitä perustaa, mistä parantuminen alkaa. Pysähtyminen, mihin Herra johdattaa, kun prosessi etenee, ei ole aina helppoa.

  • Joh.14:27 Minä jätä teille rauhan. Oman rauhani, minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.

Hengellinen häpeä kertoo siitä, miten me koemme kelpaavamme Jumalalle. Se kertoo miten koen Jumalan ja itseni suhteessa häneen. Hengellinen häpeä kertoo, että koen olevani Jumalan silmissä ei-toivottu, kelpaamaton, liian huono tai riittämätön. Rukous, joka on pyrkimystä vuorovaikutukseen Jumalan kanssa, kaikuu kuin kuuroille korville ja jäljelle jää tyhjyyden kokemus. Ei Jumalakaan kuule, eikä Jumala välitä.

Jumalan viesti meille on kuitenkin päinvastainen, jonka häpeä ihmiselle välittää.Siinä missä häpeä sanoo, että olen huono, kelpaamaton, ei – toivottu, VAKUUTTAA JUMALA, että olet rakastettu, armahdettu ja arvokas. Joskus on vaikea kuulla Jumalan ääntä, sillä maailma on täynnä toisenlaisia ääniä, mittareita ja vaatimuksia. Ne kertovat meille; et ole riittävän tehokas, kaunis, laiha, osaava, sosiaalinen …

Häpeästä toipuminen tarvitsee tuekseen parantavaa yhteyttä ja yhteyteen ottamista. Häpeää voi työstää puhumalla ja kokemalla turvallisuutta, rakkautta ja hyväksyntää ihmisten kautta, jotka välittävät Jumalan armoa Jeesuksessa Kristuksessa. Häpeän tunteesta voi parantua kokemalla olemassaolon oikeutta, kuulluksi tulemista ja lukkiutuneiden tunteiden purkautumisen kautta. Kypsyminen vie aikaa. Jotta itsensä ei halutuksi kokeva voisi kokea itsensä uudella tavalla rakastetuksi, tarvitaan rakkauteen juurtumista, lämpöä, ravintoa ja kastelua, siis aikaa.

Mielen uudistaminen Raamatun sanan äärellä, rukouksessa ja hiljentymisessä, seurakuntaelämän tukemana avaavat meille sydämen korvat kuulemaan ja sisäistämään, että Jumalan viesti: sinä olet minulle rakas, on totta.

Kristittynä eläminen on rakastettuna elämistä ja toipuminen on juurtumista rakkauden maaperään. Jumala toimii elämässämme sekä näkyvällä, että salatulla tavalla oman aikataulunsa mukaan. Kenties juuri nyt hänen rakkautensa sulattaa häpeän panssaria, vaikka et sitä vielä tuntisi.

Jeesuksen tuoma laupeus, armossa ja totuudessa, Pyhän Hengen ylösnousemusvoima ja Isän Jumalan lapseuteen tuleminen ja sen kokeminen, muuttaa ihmisen sisintä myöten, hiljalleen mutta varmasti.

Siunaten

Jouni

Lue seuraavaksi

Jätä kommentti